Joskus kun asiat vaikuttavat epäilyttäviltä, ne ovat sitä. Eikä kaikkea todellakaan tarvitsisi kokeilla, sananlaskuista huolimatta.
Aloitetaan alusta: eilen oli kuuma päivä. Kävelimme A:n kanssa kadulla, tarkemmin sanottuna Hämeentietä pitkin Hermannista Hakaniemeen. Aurinko kellotti pilvettömällä taivaalla, ja hyvin pian rupesin vinkumaan, että haluan jotain kylmää juotavaa. Syntyi idea, hauskan tuntuinen. Koska reittimme kulkisi pian Vii Voanin ohi, voitaisiin kokiksen sijaan hakea jotain hyvää, eksoottista ja halpaa mehua.
Itämaisen ruoan runsaudensarvi suorastaan häikäisi juomavalikoimallaan. Suurinta osaa oli tarjolla vieläpä mukavan kokoisissa tölkeissä, kylmennettynä toki. Ja itseasiassa nimenomaan valikoiman laajuus herätti ajatuksen ostaa kaksi hassuimman kuuloista mehua mukaan.
Tässä ne ovat: Tamarind Juice ja Pennywort Drink, eli tamarindimehu ja sammakonputkijuoma.
Järjestimme, asiaa jo hieman epäillen, kadulla välittömästi kisan siitä, kumman mehu on pahempaa. Sammakonputki oli minun, eikä tule varmaan yllätyksenä, että voitin ylivoimaisesti. Tamarindiä pystyi juomaan janoonsa kolme siemausta, sammakonputkeä ei ensimmäisen maistiaisen jälkeen ollenkaan. Ilmeisesti sammakonputkijuoman terveysvaikutukset ovat huomattavat - eräänkin munkin väitetään eläneen yli 250-vuotiaaksi sitä juoden - mutta ihan täydestä sydämestä voin sanoa, että ei kiinnosta. Jos minun pitäisi viettää parisataa vuotta juoden tuota äitelän ruohon makuista nestettä, niin ottaisin mieluummin vaikka luodin, heti, kiitos.
Tamarindimehu oli vain ällöttävän makeaa. Ei jatkoon.
Tällaisia opetuksia tällä kertaa, lapset. Kiinnostaisiko teitä ensi kerralla mieluummin kuulla onko Pariisissa hyvää ruokaa (on) vai kaipaisitteko vaihteeksi reseptiä? Minulla olisi nimittäin yksi, ja siihen liittyvät viime kesä, Punavuori ja Omar-karkit.
Tai toisaalta voi olla että seuraavaksi päädyn kokkaamaan 50 erilaista parsakaaliruokaa. Ainakin luin ohjeet niihin toissayönä. Pariisista nimittäin tarttui mukaan eräs klassikko.
Aloitetaan alusta: eilen oli kuuma päivä. Kävelimme A:n kanssa kadulla, tarkemmin sanottuna Hämeentietä pitkin Hermannista Hakaniemeen. Aurinko kellotti pilvettömällä taivaalla, ja hyvin pian rupesin vinkumaan, että haluan jotain kylmää juotavaa. Syntyi idea, hauskan tuntuinen. Koska reittimme kulkisi pian Vii Voanin ohi, voitaisiin kokiksen sijaan hakea jotain hyvää, eksoottista ja halpaa mehua.
Itämaisen ruoan runsaudensarvi suorastaan häikäisi juomavalikoimallaan. Suurinta osaa oli tarjolla vieläpä mukavan kokoisissa tölkeissä, kylmennettynä toki. Ja itseasiassa nimenomaan valikoiman laajuus herätti ajatuksen ostaa kaksi hassuimman kuuloista mehua mukaan.
Tässä ne ovat: Tamarind Juice ja Pennywort Drink, eli tamarindimehu ja sammakonputkijuoma.
Järjestimme, asiaa jo hieman epäillen, kadulla välittömästi kisan siitä, kumman mehu on pahempaa. Sammakonputki oli minun, eikä tule varmaan yllätyksenä, että voitin ylivoimaisesti. Tamarindiä pystyi juomaan janoonsa kolme siemausta, sammakonputkeä ei ensimmäisen maistiaisen jälkeen ollenkaan. Ilmeisesti sammakonputkijuoman terveysvaikutukset ovat huomattavat - eräänkin munkin väitetään eläneen yli 250-vuotiaaksi sitä juoden - mutta ihan täydestä sydämestä voin sanoa, että ei kiinnosta. Jos minun pitäisi viettää parisataa vuotta juoden tuota äitelän ruohon makuista nestettä, niin ottaisin mieluummin vaikka luodin, heti, kiitos.
Tamarindimehu oli vain ällöttävän makeaa. Ei jatkoon.
Tällaisia opetuksia tällä kertaa, lapset. Kiinnostaisiko teitä ensi kerralla mieluummin kuulla onko Pariisissa hyvää ruokaa (on) vai kaipaisitteko vaihteeksi reseptiä? Minulla olisi nimittäin yksi, ja siihen liittyvät viime kesä, Punavuori ja Omar-karkit.
Tai toisaalta voi olla että seuraavaksi päädyn kokkaamaan 50 erilaista parsakaaliruokaa. Ainakin luin ohjeet niihin toissayönä. Pariisista nimittäin tarttui mukaan eräs klassikko.
Tuo Julia Childin kirja on ihana.
VastaaPoistaKannattaa hankkia myös se kakkososa. Siinä on maailman parhaan vehnäleivän resepti. Ja myös hieman vaivattomampaa ruokaa kuin tuossa ykkösessä.
Joo! Kerro Pariisin ruoista!
VastaaPoistahei väinö ja maarit! tuo ostamani kirja itseasiassa on kakkososa, niin kuin kai kannessakin lukee (aika pienellä). vehnäleipää pitääkin kokeilla välittömästi, ja lupaan myös raportoida pariisin murkinoista pian - pari päivää pitää vielä keskittyä mökillä grillaukseen.
VastaaPoistaJa kertoohan sen värikin, että kakkososahan tuo. Minusta se käyttökelpoisempi. Ykkösosa on mainio kun on tarve pitää ylettömän ylellinen ruokahetki.
VastaaPoista